Sivut

lauantai 9. elokuuta 2014

KOTI: muutama yksityiskohta

Ollaan asuttu nyt 1,5 viikkoa uudessa kodissa ja tärkeimmät jutut on löytäneet paikkansa. Uusia kalusteita on vielä kasaamatta, mattoja ja verhoja puuttuu, hyllyillä vallitsee epäjärjestys ja sisustus on olematonta. Poikien päikkäriaikana olen aina pohtinut mistä voisi jatkaa, mutta jotenkin se aina jää vain ajatustasolle ja aika menee siivoamiseen. Jonain iltana täytyy ottaa aikaa sille, että laitan tavaroita paikoilleen ja viimeistelen poikien huoneen. Olen viikon mittaan ottanut kotoa kuvia, jotta näette hieman millaista täällä on. Esittelen paremmin vasta sitten, kun ollaan saatu enemmän laitettua.

Kollaasit 1. olohuone 2. etu- ja takapiha (ja minä) 3. makuu- ja vaatehuone  

Ollaan tutustuttu muutamaan naapuriin. Tänään pojat kävivät aamulla niin kierroksilla, että oli pakko lähteä ulos heti aamupuuron jälkeen. Mentiin taloyhtiön leikkipaikalle leikkimään eikä aikaakaan, kun muitakin ilmestyi paikalle. Täällä on niin yhteisöllistä meininkiä, että tuli heti mieleen Täydelliset naiset, heh. Paras oli, kun yksi naapureista tuli pienen tyttönsä kanssa; toisessa kädessä kahvikuppi ja toisessa tyttö. Aamukahvit voi hyvin juoda leikkipaikalla muiden kanssa rupatellessa.  

Me tykätään! Näihin tunnelmiin, hyvää yötä! xxxx

3 kommenttia:

  1. Miksi lipaston päällä on kirjaimet R&J, vai näänkö ihan väärin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein näet! R=Rosannah, oikea nimeni :) Nanna on lempinimi.

      Poista
  2. anonyymi: mitäbä luulet?? Rosanna & Jesse....

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3