Sivut

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Keskiviikon kuulumisia

Keskellä viikkoa mennään ja fiilis on hyvä. Koko viikko on mennyt tosi mukavasti ja uhmastakin on ollut pieniä taukoja ja sekös piristää. Ollaan leikitty paljon ulkona ja käyty ostamassa tarvikkeita synttäreitä varten. En malta millään odottaa sunnuntain juhlia, pojat tulevat olemaan niin innoissaan. Hyvää fiilistä laskee hieman Theon sairastuminen flunssaan ja kun tiedän Jimin saavan sen pian veljen perään niin huonolla (=meidän) tuurilla sunnuntaina on kipeitä poikia ja väsyneitä vanhempia... Täytyy toivoa, ettei kyseessä ole niin sitkeä tauti kuin yleensä, onneksi kuumetta ei ole ainakaan vielä.

Me tehtiin kiva kävelylenkki pari päivää sitten koko perheen voimin. Otettiin eväitä mukaan ja käytiin mm.leikkimässä poikien tulevan päiväkodin pihalla, syöttämässä sorsia ja Jimi ja Theo kävelivät pitkän matkaa itse. Aina välillä jään hämmästelemään miten isoja ja taitavia pojat jo on. Taidan itse pitää heitä enemmän "mamman vauvoina" kuin oikeasti ovatkaan.


Huomenna vietetään päivä Hyvinkäällä, mikäli yö menee hyvin eikä flunssa ole nuhaa kummemmaksi mennyt. Tapaan opintojenohjaajan ja saan selkoa loppuopintojen aikatauluun jne. Tapaamisen ajaksi pojat pääsevät puistoon siskoni kanssa. Ihanaa, kun saan apua tällaisiin tilanteisiin yleensä aina kun vaan tarvitsen. Helpottaa paljon saada keskittyä rauhassa aiheeseen, kun ei samalla tarvitse viihdyttää kahta levotonta taaperoa. Olen odottanut koko alkuviikon Hyvinkäälle pääsyä, jostain kumman syystä myös se lukeutuu yhdeksi lempikaupungeistani Suomessa! Asuin siellä 2010-2011 vuoden verran ja viihdyin niin hyvin, että jopa harkittiin takaisinmuuttoa sinne, kun etsittiin isompaa asuntoa. Hyvinkää rules. Syksyllä pääsen käymään siellä useammin, kun opinnot jatkuu. Silloin fanitus saattaa tosin hiipua; ajatellen niitä aamuja, jolloin siellä pitäisi olla klo 8.30 ja sitä ennen saada pojat päiväkotiin ja ehtiä vielä julkisilla ajoissa paikalle. Huomenna fiilistelen kuitenkin täysillä!

Kivaa loppuviikkoa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3