Sivut

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Päivä Tukholmassa

Maanantaina olin tosiaan äitini kanssa Ruotsissa käymässä. Lennettiin aamulennolla Tukholmaan ja iltalennolla takaisin. Lentomatka oli niin lyhyt, että laskeutuminen tuntui alkavan melkein heti nousun jälkeen, hah. Meillä oli mukana käsimatkatavaroissa yksi vetolaukku käsilaukkujen lisäksi, johon laitettiin kaikki ostokset paluumatkalla. Matkalaukku jätettiin päivän ajaksi Tukholman lentokentän laukkusäilytykseen, ettei sitä tarvinnut raahata turhaan mukana. Pusseja ja nyssäköitä tuli sen verran, että helpointa oli laittaa kaikki samaan laukkuun, suosittelen. Lentokentältä mentiin Arlanda Expressenillä keskustaan eikä matka kestänyt kuin 20 minuuttia ja maksoi edestakaisin 300 kruunua per henkilö.


Keskustassa mentiin heti aamiaiselle Nordic Hotellin buffettiin. Syötiin kaikessa rauhassa ja nautittiin monipuolisesta ja hyvästä aamiaistarjonnasta. Meillä oli hyvin aikaa syödä ennen kauppojen aukeamista, koska oltiin Ruotsissa jo klo 7 aamulla. Aamiaisen jälkeen lähdettiin kävelemään ja koitettiin paikantaa meidän sijainti. Tehtiin pieni kiertolenkki matkalla Åhlensille, mutta onneksi oli ihana ilma eikä haitannut kävellä. Käveltiin päivän aikana ihan mielettömän paljon. Käytiin monessa eri kaupassa ja parissa vielä toistamiseen, kun joku juttu jäi kaivelemaan ja se piti sitten hakea.

Yksi harmitus oli, kun ei millään löydetty Sephoraa. Kysyttiin neuvoa useammalta henkilöltä, koitin käyttää surkeaa wi-fiä navigoimiseen ja haravoitiin koko keskustan alue sitä etsien, mutta ei. Onneksi Kicksistä löytyi korvaavia meikkejä niin ei enää haitannut niin paljon. Victoria's Secret oli pieni pettymys. Myyjät olivat samaan aikaan ylityrkyttäviä ja toisaalta koppavan oloisia. Yksi myyjistä kuvasi myymälän esillelaittoa eikä ottanut asiakkaita lainkaan huomioon vaan sysäsi pois tieltä. Tuotteisiin ei pystynyt kunnolla tutustumaan, kun heti tultiin suihkimaan hajuvettä ja kerrottiin kolmatta kertaa samasta tarjouksesta. Tämän lisäksi tuotteilla oli sen verran hintaa, että lähdin tyhjin käsin liikkeestä. Kaunis ja pinkki liike oli, sitä ei voi kieltää. Odotin VS ehkä liikaa, kun kuitenkin lahjaksi saamistani huulikiilloista ja rasvasta tykkään kovasti. Jotenkin sellainen niskassa huohottava asiakaspalvelija saa vaan perääntymään, mitä te olette mieltä?


Lounaaksi syötiin salaatit samalla jalkoja lepuuttaen. Se oli hyvä välipysähdys, koska jalat alkoi olla jo aika kovilla. Tein parhaat löydöt Lagerhausista, Åhlensista ja Vilasta. Lagerhausista ostin kaikki kuvissa näkyvät kotiin liittyvät sisustustavarat. Kynttilät tuoksuu taivaalliselta, vaaleanpunainen kylpyhuoneen matto on suloinen ja korteissa on hyvä sanoma. Shortsipuku ja hopeiset shortsit on Vilasta. Niiden lisäksi ostin haaleanvaaleanpunaisen topin Topshopista, mutta sitä ei näy kuvissa. Kaikki vaateostokset maksoi yhteensä n.10€, alehaukka ;) Paksupohjaiset tennarit on Åhlensista, äitini osti samanlaiset. Ne on tosi mukavat jalassa.

    

Lähdettiin hyvissä ajoin takaisin junalle ja kohti lentokenttää. Lentokentällä kierrettiin vielä tax-freessä, josta ostin meikkivoiteen. Päivä oli ikimuistoinen. Kuuntelin innoissani riikinruotsia, ihailin ruotsalaisten tyyliä ja sellaista rentoa hyväntuulista olemusta. Haaveissani on muuttaa Tukholmaan, mutta sen toteutumista odotellessa haluaisin päästä sinne kesän aikana vielä uudelleen, tällä kertaa risteillen koko perheen voimin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3