Sivut

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Virvon varvon!

Hyvää palmusunnuntaita!

Me saatiin nauttia rauhallisesta päivästä ilman aikatauluja. Aamulla herättiin Jimin kutsuhuutoon joskus 8 pintaan ja Jesse haki pojat meidän viereen köllöttelemään, kuten viikonloppuaamuisin tehdään. Alakerrassa odotti  pääsiäispupun yöllä jättämät yllätysmunat, joista pojat innostuivat ihan älyttömästi. Olin laittanut niihin superpallot, hedelmätoffeet, lasten huulirasvat ja koristetiput. Syötiin aamupalaa, leikittiin hetki ja lähdettiin ulos kävelylle. Kävelyn päätteeksi mentiin virpomaan vanhemmilleni, jonne jäätiin aamukahville. Pojat ymmärtävät jo virpomisen idean, mutta h-hetkellä oven avautuessa ei kuulunutkaan mitään. Vitsat vaihtoivat siitä huolimatta omistajaa ja pojat saivat palkan.  


Päiväunien jälkeen käytiin vielä mummolassa virpomassa ja jäätiin sinne pariksi tunniksi. Katsoin kuvia viime pääsiäiseltä ja silloin oltiin ulkona kevyissä takeissa ja lenkkareissa ilman hanskoja! Silloin jaksoin myös helposti nostaa molemmat samaan aikaan syliin, mutta tänään sain tehdä tosissani duunia nostaakseni molemmat, heh. Meidän pääsiäisviikko jatkuu tosiaan huomenna risteilyn merkeissä enkä voisi olla enempää innoissani.

 2015
2016

Miten te vietitte palmusunnuntaita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3