Sivut

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Heinäkuun suosikit x10

Ihan uskomatonta, että nyt on meneillään heinäkuun viimeinen päivä. Mihin heinäkuu meni?

1. Kotona oleminen / Olen ollut Jimin ja Theon kanssa kotona koko heinäkuun. Kesäkuun hoitopäivistäkin meni yli puolet vesirokosta selviytymiseen, joten yhteistä kotoilemista on ollut jo aika kiitettävästi. Palattiin kotirytmiin eli herättiin omia aikojamme (yleensä 8-8.30), puistoiltiin, nähtiin kavereita ja tehtiin pieniä extempore-juttuja.

Mom is just wow upside down - antaa voimaa jaksaa uhmaa. Heinäkuun alussa mietin miten ihmeessä tulen jaksamaan koko kuukauden kuunnellen uhmakiukkua, kun en pääse töihinkään karkuun edes hetkeksi. Pakko myöntää, että heinäkuussa kuuntelin noin 80% ajasta uhman valtaamia tyyppejä ikävöiden omia mussukoitani. Todellakin otin kaiken irti siitä 20% ajasta, jolloin pystyin keskustelemaan lasteni kanssa ja oikeasti nautin olostani kiristelemättä hampaita. Kuulostaa kamalalta, tiedän, mutta kolmevuotiaiden uhma...  




2. Mökkeily Jaalassa ja Paraisilla / Jaalan mökkeilystä kirjoitin edellisessä postauksessa. Paraisilla olen käynyt pariinkin otteeseen Jimin, Theon ja äitini kanssa. Yövyttiin mummini luona, käytiin paikallisella kirpparilla tekemässä löytöjä, nautittiin helteestä, käytiin rannalla ja sinilevän takia siirryttiin isovanhempieni uima-altaalle, käveltiin ympäri keskustaa, syötiin mansikoita ja nautittiin rauhasta. Paraisilla tunnen olevani lomalla enkä stressaa mistään.


3. Kesäloma / Ensimmäistä kertaa sain nauttia kokonaisesta neljän viikon kesälomasta, josta vietin kaksi viikkoa kesäkuussa ja loput kaksi heinäkuussa. Jo pelkästään se oli rentouttavaa, ettei tarvinnut stressata Jessen kanssa ristiin menevistä työajoista tai mistään muustakaan. Iltaisin oli aikaa olla yhdessä ja tehdä kaikkea kivaa. 


4. Sisustaminen / Heinäkuun aikana olen tehnyt hyviä löytöjä ja niiden inspiroimana olen laitellut kotia. Olen kotona viihtyvää sorttia ja nautin suunnattomasti rauhallisista koti-illoista, kun voi vaan olla ja sytyttää pari kynttilää.


5. Kukat / Meillä on kukkia sisällä, etupihalla ja terassilla. Kukkien kasteleminen on jollain tapaa rentouttavaa. En varmaan osaisi olla enää ilman viherkasveja.


6. Salaatti / Olen aina rakastanut salaattia, mutta kesällä se maistuu erityisen hyvältä. Salaatista voi tehdä niin monta eri variaatiota kuin vaan keksii.   


7. Linnanmäki / Ollaan käyty Lintsillä jo kaksi kertaa. Jimi ja Theo menivät kaikkiin heille sopiviin laitteisiin innoissaan, ihmettelivät ihmispaljoutta, saivat vähän metrilakua ja nappasivat kaloja haavilla saaden valita itse palkinnot. Me ei Jessen kanssa käyty laitteissa vaan fiilisteltiin yleisesti Lintsiä. Sanoinkin, että voisin mennä sinne ihan vaan olemaan, kun siellä on sellainen omanlaisensa iloinen ja innostunut tunnelma. Tiedättekö?  


8. Päivä Helsingissä / Se päivä voidaan laskea meidän ainoaksi yhteiseksi kesälomapäiväksi. Jimillä ja Theolla oli käynti korvaklinikalla Helsingissä, jota varten Jesse piti vapaapäivän töistä keskellä viikkoa. Oli aurinkoinen hellesää ja päätettiin kierrellä Helsingissä koko päivä. Oltiin Linnanmäellä, Hietsun kirpparilla, rannalla, eri puistoissa, syötiin mansikoita ja jäätelöä ja kuljettiin sinne minne nenä näytti. Pojat leikkivät puistossa niin nätisti keskenään, että meillä oli aikaa jutella ja varmaan ekaa kertaa ikinä istuttiin puistonpenkillä yhdessä eikä oltu hiekkalaatikon reunalla tai muuten lasten perässä. 


9. Vesileikit / Järvessä, meressä, uima-altaassa, terassilla. Theo ja Jimi rakastavat vettä ja saattavat läträtä sen kanssa jopa parikin tuntia. Yksi hitti on ollut poikien synttärilahjaksi saama vesiratalelu.


10. Tukholma / Olin torstaina äitini kanssa Tukholmassa. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!


Mitä teidän heinäkuuhun kuului?

2 kommenttia:

  1. En ole nähnyt ennen tuollaista vesirataa, näyttää kivalta! Miten se toimii ja mistä sellaisia saa?

    VastaaPoista
  2. Se on todella kiva, pojat saivat synttärilahjaksi. Se on tilattu Jollyroomista, tässä suora linkki:

    http://www.jollyroom.fi/lelut/vesilelut/vesiradat/aquaplay-sulkuboksi

    Se on salkku, jossa sisällä siihen kuuluvia osia. Salkku avataan ja siitä muodostuu tuo vesirata ja siihen voi lisätä siihen kuuluvat osat. Niitä meillä ei ollut mukana tuossa kuvassa. Jimi ja Theo tykkäävät radasta tosi paljon, läträävät veden kanssa ja ajeluttavat veneitä jne. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3