Sivut

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kotipäivien saldoa

Huomenta! Täällä ollaan aika koomassa. Theo on flunssassa ja viime yöt on menneet aika vähillä unilla. En saa nukuttua, vaikka Theo yskisi vain unissaan, koska olen itse niin herkkäuninen. Kuuntelen myös, että lastenhuoneesta kuuluu tasainen tuhina. Tunnistan kummankin pojan "nukkumisäänet" ja yleensä nukahdan niiden kuunteluun. Theo kävi eilen lääkärissä Jessen kanssa eikä mitään perusflunssaa vakavampaa onneksi ollut. Toivottavasti tämä menee pian ohi eikä Jimi sairastu, koska astmakokeet olisi perjantaina. Viimeksi aikaa piti flunssan takia siirtää.

Kuvassa näkyvä Cube -hylly saatu Jollyroomilta

Tänne ei siis mitään flunssaa ja kotoilemista kummempaa. Olen ollut töissä eli ollaan tehty Jessen kanssa läpsystä vaihto, ollaan syöty laskiaispullia, luettu kirjoja ja katsottu lastenohjelmia. Jimi ja Theo ovat innostuneet pikkulegoilla rakentamisesta ja ne on kovaa vauhtia syrjäyttämässä duplot. He saattavat istua pitkän aikaa ja rakentaa legoilla, se on etenkin Theon juttu. Minä taas olen jatkanut tavaroiden järjestämistä Orthexilta saamieni (ylin kuva) säilytyslaatikoiden innoittamana ja nauttinut muutenkin kodin laittamisesta ja uusien sisustusideoiden keksimisestä.    


Kivaa viikonjatkoa!

2 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa. Meidän tämän hetkinen vitsaus on vauvarokko ja muuten yleensä hyvin nukutut yöt on muuttuneet tosi katkonaisiksi. Onneksi näyttäisi siltä, että voiton puolella ollaan jo.

    bigmamasbaby.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, voi ei! Onneksi jo parempaan päin! :) Tsemppiä!

      Poista

Kiitos kommentista! <3