Sivut

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Rento perheviikonloppu

Me saatiin nauttia yhteisestä vapaasta viikonlopusta, ihanaa! Perjantaina meille saapui uudet huonekalut, jotka Jesse oli työpäiväni aikana koonnut yhdessä poikien kanssa. Lauantaina pojat heräsivät jo seitsemältä. Ennen kellojen siirtämistä meillä nukuttiin 8-9, mutta nykyään pojat heräävät jo 6-7 välillä. Meille se on todella aikaisin, koska ei olla totuttu sellaiseen. Päivät ainakin tuntuu pidemmiltä, sen voin sanoa. Katsottiin Pikku kakkosta ja tein meille banaanilettuja aamupalaksi. Voi sitä riemua, kun tajuttiin Theon ja Jimin voivan syödä niitä kananmuna-allergian väistyttyä. Banaaniletuista on tullut heidän suosikkiaamupalansa ja on kiva, kun on jotain yhteistä spesiaalimpaa herkkuaamiaista mitä valmistaa.


Lauantaina iltapäivästä meillä oli leikkitreffit kaverini ja hänen kolmevuotiaansa kanssa ja oli hauska nähdä lasten yhteistä leikkiä. Nyt se oli enemmän jo yhteistä leikkiä eikä vain vieretysten tapahtuvaa omaa leikkiä. Lasten kehitys on kyllä huimaa. Poikien mummo tuli meille illalla, kun lähdettiin vielä Jessen kanssa käymään meidän ystävän synttärijuhlissa. Oli hauska ilta ja erityisen kivaa oli päästä sinne yhdessä Jessen kanssa.

Tänään ollaan otettu iisisti ja menty fiiliksen mukaan. Käytiin pitkästä aikaa lastentarvikekirpparilla, josta tein muutaman löydön ja iltapäivällä mentiin mummolaan, kun pojat pyysivät koko aamun päästä sinne. Ehdittiin viikonlopun aikana nähdä vaikka ketä, laittaa kotia, tehdä rästijuttuja, siivota ja olla vaan yhdessä. Huomenna alkaa uusi viikko, paluu arkeen ja Greyn anatomia!

2 kommenttia:

  1. Kivat viikonloppukuulumiset. :) Ah toi Greyn Anatomia, tekee maanantaista huomattavasti kivemman, tosi hyvä kausi nyt mun mielestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit :) Joo siis aivan samaa mieltä! Saa kyllä odottamaan maanantaita ihan uudella tavalla! :D

      Poista

Kiitos kommentista! <3